OSKE
 
 
etusivu > Esittely > Hankkeet
pyorailijat.jpg

Hankkeet

Klusterin strategiaa uudistettiin 11.5.2010, jolloin klusterille määriteltiin painopisteitä tukevat hankkeet. Nämä hankkeet päivitetään puolen vuoden välein.

Painopisteitä tukevat hankkeet:

Hankkeisiin tuotetaan/päivitetään kuvaukset lähiaikoina.


Terveys- ja hyvinvointimatkailu

Terveysmatkailuhankkeessa on meneillään selvitystyö, joka valmistuu touko-kesäkuun aikana. Sen avulla kartoitetaan terveysmatkailun markkinapotentiaalia, terveysalan trendejä maailmanlaajuisesti ja kansainvälisen kilpailukentän hahmottamista sekä sitä, miten terveysmatkailu toimii muualla. Lisäksi selvitetään, minkälaista suomalaista palvelutarjontaa kansainvälisille asiakkaille on jo nyt olemassa tai suunnitteilla sekä kartoitetaan potentiaalisimmat asiakasryhmät. Samalla aktivoidaan alan yrityksiä uusien mahdollisuuksien löytämiseen ja toimintansa kehittämiseen.

Selvitystyön tuloksena saadaan kirjallinen analyysi ja suositukset Suomen kehityskohteista ja tarvittavista toimenpiteistä. Terveysmatkailuhankkeen koordinoinnista vastaa Finn-Medi Tutkimus Oy ja alkuselvityksen toteuttaa Finpro. Hanke toteutetaan kansallisena hankkeena, johon Tampereen lisäksi myös Helsinki, Kuopio ja Oulu ovat ilmaisseet kiinnostuksensa. Hankkeen tähtäimenä on jättää kesällä hankehakemus teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesille varsinaisia kehityshankkeita varten, joiden arvioidaan alkavan syksyllä 2009.

Lisätietoja:
> Soili Pakarinen, projektikoordinaattori, 050 300 1876, soili.pakarinen(at)finnmedi.fi
Katso uutinen tästä 


Potilashotellitoiminta

Terveysmatkailun lisäksi on meneillään hoitoketjujen kehityshankkeen valmistelutyö. Hankkeessa mietitään vaihtoehtoista majoitusta sairaaloiden osastoille, kuten esimerkiksi potilashotellien perustamista Suomeen. Potilashotellit ovat niin sanottuja matalan hoidon yksiköitä, joissa on sairaanhoitajapäivystys ja tarpeen mukaan suoritetaan kevyttä hoitotyötä ja opastusta/kuntoutusta. Kustannukset ovat sairaalaosastoa pienemmät ja hotellimainen ilmapiiri edistää myös potilaan paranemista.

Valmisteluhankkeessa selvitetään hankkeen tarkempaa sisältöä sekä syvennetään tietoutta siitä, miten eri paikkakunnat lähtevät mukaan varsinaiseen kehityshankkeeseen. Alustavien kyselyjen mukaan kunnat ovat lähtökohdiltaan hyvin erilaisissa tilanteissa ja valmius lähteä potilashotellihankkeeseen mukaan vaihtelee. Hankkeen tähtäimenä on jättää kesällä hankehakemus teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesille varsinaisia kehityshankkeita varten, joiden arvioidaan alkavan syksyllä 2009.

Lisätietoja:
> Soili Pakarinen, projektikoordinaattori, 050 300 1876, soili.pakarinen(at)finnmedi.fi
> Katso uutinen tästä


HYVINVOINTIKLUSTERIN HELPDESK - Nopea väylä tiedon lähteille

Hyvinvointiklusterin HelpDesk on hyvinvointialan yrityksille kehitetty palvelu, joka tarjoaa tietoa julkisista raporteista, artikkeleista tai julkaisuista tehokkaasti ja helposti, yhden kanavan periaatteella. Raporttien lukuisten tietolähteiden vuoksi, tiedon hankinta on yleensä hidasta ja työlästä. Hyvinvointiklusterin HelpDesk nopeuttaa tarvittavan tiedon hankintaa, koska eri lähteissä sijaitsevan tiedon voi jatkossa hankkia yhden kanavan kautta. Hyvinvointiklusterin HelpDeskistä voi kysyä tietoja esimerkiksi toimialansa ja alueensa markkinatilanteesta tai julkisen sektorin rahoitusvaihtoehdoista. Palvelun tarkoituksena on ohjata asiakas oikeille lähteille.

Neuvonta ja perustiedonvälitys on ilmaista. Niiden lisäksi asiakas saa tarvittaessa lisätietoa maksullisten asiakaskohtaisten markkinatutkimuksien, laajempien tiedonhakujen tai konsulttien tarjoamien palveluiden tilaamiseen. Palvelun toteuttaa terveys- ja hyvinvointialan liiketoiminnan kehittämiseen erikoistunut Finn-Medi Tutkimus Oy.

Lisätietoja: Business Development Advisor Niko Lönn, 040 515 9019, niko.lonn(at)finnmedi.fi 

Muuta:
HelpDesk esite tästä
Uutinen Tampereen seudun osaamiskeskuksen sivuilla


Langaton diagnostiikkakeskus

Hyvinvoinnin ja TerveysBio klustereiden yhteisessä suunnitelmassa on käynnistää hanke, jossa tarkoituksena on koota Suomalaista telelääketieteen osaamista ja tutkimusta sekä testata olemassa olevaa teknologiaa elävässä laboratorioympäristössä Etelä Afrikassa.  Hankkeen tavoitteena on aikaan saada langattomaan tiedonsiirtoon perustuva helppokäyttöinen diagnostiikkajärjestelmä, joka soveltuisi paremmin olosuhteisiin, joissa perinteiset järjestelmät ovat liian vaikeakäyttöisiä ja raskaita. Hanke voi onnistuessaan avata kokonaan uuden liiketoimintamahdollisuuden alan yrityksille, sillä valta osa maapallon väestöstä asuu alueilla tai olosuhteissa, joissa perinteiset järjestelmät toimivat huonosti.  Mukaan halutaan Suomalaisia diagnostiikka ja IT-yrityksiä sekä alan tutkimusorganisaatioita. Jos kiinnostuit hankkeesta, ota yhteyttä: ilpo.kuronen(at)kuopioinnovation.fi

Lisätietoa:
Afrikka kauppapoliittinen selvitys (pdf)
Telemedicin in South Africa (pdf)
South Africa_Blazing a trail for African Biotechnology_2004 (pdf) 


Ikääntyvät palvelukokonaisuus

Ikääntyvien palvelukokonaisuuden uudistamiseen tähtäävä laaja kansallinen hanke aiotaan käynnistää syksyllä 2008 yhteistyössä OSKE hyvinvoinnin klusterin ja AKO verkoston kanssa. Hankkeessa tavoitellaan uusien tehokkaampien palvelumallien ja palveluympäristöön soveltuvien teknologioiden kehittämistä sekä käyttöönottoa. Hankkeen vaikutuksina arvioidaan syntyvän uusia palvelualan yrityksiä, joiden toimintaa ohjaa alueellinen kattoyritys, jolla on käytössään modernia teknologiaa ja osaamista pienten alan yritysten toiminnan tehostamiseksi, sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaaja-toimittajaketjun tehostamista alalla toimivien yritysten toiminnan tehostamiseksi. Mukaan toivotaan Suomalaisia palvelu- ja teknologiayrityksiä, sekä alan tutkimusorganisaatioita. Jos kiinnostuit hankkeesta, ota yhteyttä ilkka.vartiainen(at)kuopioinnovation.fi

Lisätietoa:
Esiselvitys: Pienten palvelutuottajien verkostoitumismahdollisuudet ja palvelujen tilaajaintressit ikääntyvien henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluissa (28.1.2008)

Mobiilihoitaja II -projektitiedote 4/2009


Life Science Gateway

Hyvinvoinnin ja HealthBio Osaamisklustereiden yhteisenä suunnitelmana on laajentaa HealthBio klusterin Pharmaceutical Gateway China-Finland kärkihanketta uusille alueille kattamaan farmaseuttisen osaamisen lisäksi myös lääkinnälliset laitteet ja reagenssit sekä biomateriaalit. Tällä laajennuksella tavoitellaan klustereiden yhteistyön kautta uusien liiketoimintamahdollisuuksien avaamista Suomalaisille alan yrityksille, sekä kansainvälisen yhteistyön lisäämistä alan tutkimuksen, tuotekehityksen ja liiketoiminnan välillä. Hanke tähtää alan kansainvälisille kasvualueille. Erityisesti hankkeen fokuksessa ovat Kiina, Euroopan maat sekä USA. Mukaan toivotaan Suomalaisia alan yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita. Lisätietoja hankkeesta: ilpo.kuronen(at)kuopioinnovation.fi tai tero.piispanen(at)turkusciencepark.com

Lisätietoa:
Medical Device Gateway programme (pdf)